karvaiset ystävämme.
NERO
30.12.1988-29.1.2002
Musta labradorinnoutaja, Tiinan elämän "the koira"
Nero tuli lapsuudenkotiini vajaan parin vuoden iässä kun sen silloisella isäntäperheellä ei ollut enää mahdollisuutta pitää sitä. Meillä oli ollut muutama koira opaskoirakoululta kasvattetavana ja nyt halusimme ihan oman labbiksen.
Nero tuli meille viikoksi ns. koeajalle ja jäi taloon suljetulla lippuäänestyksellä 5-0!
Nero oli labbismaiseen tapaan mielettömän ahne ja perso ruoalle, olisi varmaan syönyt lähes mitä vain. Sen lempiherkkua olivat pullat, mutta varsinkin LETUT, jotka se hotki suoraan kuumana. Tuntui, ettei se edes maistanut niitä, niin nopeasti ne katosivat. Nero saattoi istua hievahtamatta hellan ääressä ja tuijottaa valmistuvia herkkuja kuola suupielistä valuen, slurps!
Nero oli myös mahdottoman itsepäinen ja ovela. Se teki monen monta karkureissua, joista yhden tuloksena oli vahinkopennut bulmanstiffi Bandin kanssa. Halutessaan Nero osasi olla hyvin fiksu ja tottelevainen, mutta kun se jotain päätti niin sen se myös teki. Nero oli mahdottoman kiltti ja rauhallinne otus, oikea perhekoira.
Kiitos, Nero, kun olit kanssamme ja ystävänämme, emme unohda sinua koskaan!
